Muissa maissa - käy matkoilla


 

 
Lomamatkoilla kannattaa turistinkin vähän tutustua paikalliseen rakennuskulttuuriin - siis jos on alan ihmisiä. Heti kun mennään Suomen rajojen ulkopuolelle niin aika paljon muuttuu rakentamisen kulttuuri. Jos matkailet vaikka Englannissa niin huomaat, että routaeristyksiä ei paljoa tarvi tehdä, siellä kun ei routa paljoa perustuksia koettele. Samoin Brittein saarilla turisti huomaa matkallaan, että kosteutta on runsaasti ja sitä on ympäri vuoden, joten turha on liikaa miettiä maaperästä nousevaa kosteutta - enemmän kosteutta on ilmassa jatkuvasti.
Entä sitten Etelä-Euroopan matkoilla ? Siellä turisti näkee vähän erilaiset työajat. Päivällä siestan aikaan on niin kuuma, että turha on tarjota itseään töihin, menee aika veltoksi se tekeminen. Muutenkin Välimeren suunnalla lomaileva näkee työajoissa eroja, hommia tehdään monesti myöhään iltaan asti ja sitten lähdetään porukalla syömään. Eipä ole turisti tottunut moiseen koti-Suomessa. Kaiken lisäksi kun iltaisin näkee vielä lapsiakin paljon ravintolassa syömässä. Meillähän on totuttu siihen, että ravintolassa syödään vain harvoin ja mielellään ilman lapsia. Sitten vain kun lähdetään lomamatkalle niin silloin lapsimatkailijat ovat mukana siellä missä aikuisetkin. Matkamuistomyymälästä saa sitten palkkioksi jonkun paikallisen lelun kotiinviemisiksi ja sitä hypistellessä voi myöhemmin muistella lomamatkaa.
 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2009-2016 Yhteystiedot: In Gegneri, 00100 Helsinki, ingegneri@ingegneri.org